Päätin nämä verkkosivut avatessani, että haluan kirjata tänne blogin puolelle myös arkisia kuulumisia suomentajan elämästä. Tiedättehän, miten blogeille niin usein käy – ensin tulee kirjoitettua paljon, ahkerasti ja kaikenlaista syvällistä, mutta sitten kun julkaisutahti syystä tai toisesta hiipuu, kynnys kirjoittaa nousee. Välttääkseni noidankehän aion siis kirjoittaa kuluneesta kuukaudesta aina kuunvaihteen tietämillä. Kenties samalla tulee itsekin huomanneeksi entistä paremmin, että työarkeen mahtuu muutakin kuin tasaista puurtamista!
Vuosi alkoi hieman tylsästi pienen nuhakuumeen merkeissä juuri kun olin palannut taas töiden ääreen. Riippuu paljon projektien vaiheesta, voiko sairaana keskittyä toipumiseen vai pitääkö pakertaa edes vähän – tällä kertaa tein sen ratkaisun, että istuin kotona läppärin ääressä puolikuntoisena vajaan tunnin pari kertaa päivässä ja muuten lepäilin. Jouduin pyytämään vähän lisäaikaa käsikirjoituksen palauttamiseen – en tee sitä mielelläni enkä kovin matalalla kynnyksellä, koska kässärin palauttamisen venyminen usein venyttää myös stressivaihetta (ja päätellen siitä nuhakuumeesta sellainen oli tosiaan menossa). Mutta minkäs teet; vaikken ollut kovin kipeänä, olo oli monta päivää sen verran outo että mietin nytkin, kuinkahan paljon aivosumuisia kummallisuuksia kässäriin jäi. Onneksi on toimituskierros.
Runotyttö maineen polulla päätyi kaikesta huolimatta toimituskelpoisena tekstinä kustantamoon kuun puolivälin paikkeilla. Se on minusta aina helpottava vaihe suomennoksissa. Vastuu siirtyy hetkeksi toisaalle ja minä saan palauttaa ajatukseni reaalitodellisuuteen. Se on tarpeen paitsi minulle, myös kirjalle: kustannustoimittajan kommenttien lisäksi silkka ajan kuluminen ja muun tekeminen auttaa myöhemmin editointikierroksella lukemaan omaa käännöstä uusin silmin.
Meitähän on moneen junaan ja jotkut ovat siinä tasaisesti puksuttavassa, mutta minä olen ehdottomasti niitä ihmisiä, joille kaikki loppukirit (ja välikirit, kun saan itseni uskomaan niihin) ovat yhtä kauhun ja riemun kiihkeää vuoristorataa. Uppoudun, keskityn, muu maailma lakkaa olemasta. Sitten kun dedis on onnellisesti ohi, alan katsella taas ympärilleni. Niin kävi tälläkin kertaa: pesin pyykkiä, hoidin kirjanpitoni ajan tasalle, vastailin sähköposteihin. Harrastuskurssi alkoi sopivasti, kun olin saanut unirytmini takaisin suunnilleen tavallisen ihmisen tahtiin. Olin SKTL:n vapaaehtoisten kivassa koulutuspäivässä, olin yhdessä lähikokouksessa ja yhdessä etäkokouksessa. Rykäisin nämä nettisivut valmiiksi. Ja aloin valmistautua kuukauden ammatilliseen kohokohtaan.
Niin kuin moni ehkä huomasi, olin nimittäin puhumassa omasta Runotyttö-suomennoksestani Tekstin talon avajaisfestareilla. Keskustelimme myös Montgomerya suomentaneen kollegani Saana Rusin ja Montgomery- ja tyttökirjatutkija Laura Ledenin kanssa kirjan suomennoshistoriasta, uudelleenkääntämisestä ja hieman Montgomerysta muutenkin. Olen esiintynyt melko paljon, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun esiinnyin nimenomaan oman suomennokseni tiimoilta. Onhan se eri juttu! Ei jännittänyt kuitenkaan liikaa, koska Saanan tunnen jo pidemmältä ajalta ja Laurankin olin ehtinyt tavata. Tekstin talossa oli muutenkin mainio tunnelma ja kaikenlaista kiinnostavaa.
Keskustelu meni oikein hyvin ja yleisöä riitti niin paikan päällä kuin etäyhteyksien välityksellä, mikä oli hauskaa. Keskityin sen verran tiukasti, etten osaa enää selostaa, mitä kaikkea oikein puhuimme – mutta jos joltakulta meni ohi, niin lohdutan tiedolla, että lähiaikoina on tulossa kaksikin Lauran kirjoittamaa haastattelujuttua aiheesta. Niistä lisää sitten kun ilmestyvät.
Sokerina pohjalla tammikuun viimeisenä oli SKTL:n hallituksen kokous, jossa minut valittiin varapuheenjohtajaksi vuodeksi 2024. Olin vpj:nä myös viime vuonna, ja tarjouduin nyt ehdolle ihan vapaaehtoisesti, koska ajattelin että nyt varsinaisen puheenjohtajan vaihduttua on ehkä helpointa, että sama vpj jatkaa. En ole ainakaan kovin pahasti sössinyt viime vuonna, koska muutkin olivat sitä mieltä! Ei siis kamalasti jännitä, koska tyypilliset kuviot ovat jo tuttuja, mutta olen oikein iloinen kollegoiden luottamuksesta.
Summa summarum: alkuoletukseni siitä, että oman arjen monipuolisuus tulee kuukausikoosteissa näkyväksi, taisi tulla todistetuksi. Jatkan siis tätä tapaa noin kuukauden päästä, ja saatan kirjoitella aiemminkin, jos ilmenee uutisoitavaa tai iskee sanomisen pakko. Kuulemisiin!
Kaisa Ranta 