Huomaan venyttäneeni kuukausikuulumisten dedistä jo melkein kahdella viikolla, mutta onneksi vain melkein – tässä vaiheessa saa vielä pyöristää alaspäin.
Monenlaista tapahtui maaliskuussakin, ja välillä tunsin säntäileväni sinne tänne suorastaan maaniskuun jäniksenä (mainio ilmaus Tuomas Nevanlinnan Liisa Ihmemaassa -suomennoksesta), niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mutta vaihtelu on ammatillisenkin elämäni suola, ja onneksi on sekä takana että tulossa niitäkin viikkoja, joista voi sanoa, että käänsin enkä tehnyt juuri muuta.
Mitä suomennosten vaiheisiin tulee, maalis- ja huhtikuussa olen tehnyt kaikkea: nakutellut erään fantasiakäännöksen raakista (kustantamon katalogi ei ole vielä ilmestynyt, joten jätän sen tässä vaiheessa nimettömäksi), muokannut Runotyttö 2:n (eli Runotyttö maineen polulla) suomennosta ja ottanut kantaa kustannustoimittajan huomioihin sekä lukenut sen taittovedoksia. Hertan syyskatalogi julkaistiin, eli voin myös kertoa, mitä suomennan kesällä: Becky Chambersin Hugo-palkittua solarpunk-pienoisromaania Veisu luonnonkoneille (Munkki ja robotti 1/2). Olen tästä kirjasta jo nyt oikein iloinen, pidin siitä paljon, ja oli ilo huomata Hertan somesta, että julkaisu-uutinen herätti myös jo monen lukijan kiinnostuksen.
Mutta takaisin nykyhetkeen ja hieman läheisempään tulevaisuuteen. Runotyttö maineen polulla on siis pian painossa, ja toukokuussa saan kirjan hyppysiini! Tätä kirjoittaessani teemme paraikaa viimeisiä viilauksia sen taittoon – hupaisaa kyllä, Emilyn mainiot mutta opettaja Carpenterin moittimat kursiivit valuivat jostain taitto-ohjelman oikusta välillä aivan asiaankuulumattomiin paikkoihin. Sivumennen sanoen kursiiveissa näkyy minusta eräs L. M. Montgomeryn vaivihkaisen humoristinen piirre: kyseistä herra Carpenterin inhokkia ei viljele pelkästään Emily, vaan myös kertoja.
Runotytöistä puheen ollen pääsin ensimmäisen osan suomennoksen tiimoilta lehteen! Laura Ledenin Runotytön suomennoshistoriaa ja omaa suomennostani esittelevä juttu, johon hän haastatteli minua viime vuoden puolella, on nyt ilmestynyt Onnimanni-lehdessä. Juttua ei ole julkaistu verkossa, mutta lehti tulee kyllä moniin kirjastoihin ja ainakin Rosebud myy irtonumeroita.
Olen viettänyt aikaa myös jutunkirjoituksen parissa. Viime kuulumisissa mainitsinkin käyneeni Jyväskylässä haastattelureissulla, ja nyt Tähtivaeltajaan 2/2024 tulossa oleva kirjailijajuttu on vihdoin minun osaltani valmis. Tai melkein, kylkiäislaatikoiden kanssa pitää vähän vielä säätää, mutta tässä vaiheessa katson olevani oikeutettu pyöristämään ylöspäin. Monessa mielessä pidän juttujen kirjoittamisesta, kunhan sitä voi tehdä a) Tähtivaeltajaan ja b) tarpeeksi harvoin, mutta yhtä tuskailua se rehellisesti sanottuna hetkittäin on. Välttelyä, eteenpäin nitkuttelua ja ärsyttäviä sisäisiä ääniä, jotka muistuttavat, että vaikeatkin tunteet kuuluvat kirjoitusprosessiin, kuten hyvin tiedät. No, tiedän. Pian olen silti taas unohtanut sen ja kuvittelen, että kirjoittaminen on minulle suht vaivatonta. ”Kiva ja kehittävä harrastus.” Mutta tämänkinkertainen haastateltava puhui niin kiinnostavia, että onhan se hauska saada paperille muidenkin luettavaksi ja ihmeteltäväksi.
Kääntäjäkollegoita olen ehtinyt tavata maalis- ja huhtikuussa monissa iloisissa merkeissä. Maaliskuussa matkasin Turkuun SKTL:n kevätkokoukseen. Vaikka oli vielä viileää, iltapäivällä aurinko helli meitä, kun kuljimme kokouksen jälkeen syömään ja jutustelemaan vielä hetkeksi. Kevään juhlavimmat hetket koettiin tietenkin Mikael Agricola- ja J. A. Hollo -käännöspalkintojen tiimoilta. Maaliskuussa julkistettiin ehdokkaat, ja huhtikuussa (5.4.) juhlimme voittajia: Agricola-palkinnon parhaasta kaunokirjallisuuden suomennoksesta sai Aleksi Milonoff (John Irving: Viimeinen tuolihissi, alkukieli englanti) ja J. A. Hollon palkinnon parhaasta tietokirjasuomennoksesta Sanna van Leeuwen (David van Reybrouck: Revolusi – Indonesia ja modernin maailman synty, alkukieli hollanti). En ole kumpaakaan vielä lukenut, mutta päätyivät ehdottomasti lukulistalle! Agricola- ja Hollo-palkintojuhla on ainakin minulle ollut aina yksi varma kevään merkki, mutta tänä vuonna juhlapäivälle osui kunnon lumituisku. No, tähtitieteellisen kevään puolella ollaan silti jo tukevasti, vaikka terminen kevät antaisi vielä odottaa itseään. Ja juhlatunnelmaa riitti pitkälle iltaan.
Kaikkiaan melko aurinkoisista tunnelmista huolimatta päätän tällä kertaa pienoiseen riitasointuun. Mielessäni on eilen ja tänään ollut Karo Hämäläisen eilinen blogipostaus Suomen kuvalehdessä. Tekoälypohjaiset kirjakäännökset ovat nyt uineet Gummerukselle asti. Aihepiiri on laaja ja haastava sekä herättää monia tunteita. Nyt minun on sysättävä se hetkeksi mielestäni, koska vielä on tekemistä tällekin päivälle ja viikonloppu vietettävänä – mutta aion palata asiaan erillisellä kirjoituksella ihan varta vasten, ehkä jo ensi viikolla, jos suinkin ehdin.
Kaisa Ranta 